Veturointi -hanke

Veturointi-toiminnassa lastensuojelun kokemusasiantuntijat (Veturit) toimivat nuorten tukena ja tsemppareina.

Toiminta


Veturointi-toiminnassa lastensuojelun nuoret aikuiset kokemusasiantuntijat toimivat nuorten sekä perheiden ja muiden lähiverkostojen tukena elämän muutosvaiheissa. Toiminnalla tuetaan nuoren omaa toimijuutta, elämän ja arjen hallintaa, hyvinvointia ja sosiaalista osallisuutta sekä vahvistetaan kokemusasiantuntijoiden osallisuutta lastensuojelun toiminnassa ja kehittämisessä. Veturointi-toimintaa on kehitetty Oulun seudulla vuosina 2015–2017 toteutettavassa Veturointi-hankkeessa, jonka pohjalta kehittämistyötä jatketaan Oulun/Pohjois-Pohjanmaan sekä Turun/Varsinais-Suomen alueilla osana STEA:n Kaikille eväät elämään -avustusohjelmaa. Veturointi-toiminta koostuu yksilöllisestä tuesta, ryhmämuotoisesta toiminnasta, tapahtumista, koulutuksista ja valmennuksista sekä monitasoisesta vaikuttamistyöstä. Toimintaa toteuttaa Auta Lasta ry yhteistyössä alueellisten ja valtakunnallisten kumppanien kanssa.
ray tukee hyviä tekoja

Veturointiin osallistuva nuori saa ammatillisen tuen rinnalle kokemusasiantuntijan (Veturin) tukea, kannustusta ja rohkaisua yksilöllisesti esimerkiksi arjen asioihin, vapaa-aikaan, tulevaisuuden pohdintoihin tai muihin hänelle tärkeisiin asioihin. Yksilötoiminnan lisäksi Veturoinnissa kehitetään ja järjestetään nuorten ryhmätoimintaa, jossa mukavan yhdessäolon ja tekemisen lisäksi nuoret saavat toisiltaan vertaistukea sekä tietoa heitä kiinnostavista aiheista. Kaikki toiminta suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä kokemusasiantuntijoiden ja toimintaan osallistuvien nuorten kanssa.


Veturoinnin keskeiset toimintamallit ovat esitettyinä myös innokyla.fi palvelussa. Esittelyt löytyvät alla olevista linkeistä.

Veturointi-toiminta:

Katso esittely

Vetureina työskentelevien kokemusasiantuntijoiden valmentaminen, tukeminen ja ohjaaminen:

Katso esittely

Veturointi pdf-esite

Pdf-esite

Osallistu toimintaan


Hei, oletko kiinnostunut Veturointi-toiminnasta, joko tukihenkilönä eli Veturina toimimisesta tai Veturointiin osallistumisesta? Veturointi on nuorelta nuorelle tapahtuvaa luottamuksellista kahdenkeskistä tai ryhmässä tapahtuvaa arjen sekä vapaa-ajan toimintaa. Tekemistä ja tukea löytyy jokaiselle joten tsekkaa tarkemmat tiedot ja ohjeet toimintaan osallistumisesta/ilmoittautumisesta alla olevista linkeistä!

Oulun lisäksi Veturointi-toiminta on saapunut Perhetalo Heidekenille Turkuun ja ilmoittautuminen on nyt käynnistynyt tammikuussa 2018 alkavaan Veturi-koulutukseen

14.11 2017: Paikat Turun Veturi-valmennukseen ovat nyt täynnä. Ilmoittautumisia otetaan kuitenkin edelleen vastaan mahdollisten peruuntumisien varalta.

7.2 2018: Oulun helmikuun Veturi-valmennukseen on ilmoittautuminen päättynyt. Veturina toimimisesta kiinnostuneet voivat kuitenkin täyttää ilmoittatumislomakkeen tulevia Veturi-valmennuksia ajatellen. Katso koulutuksen esite hakuohjeineen alla olevasta linkistä

Veturi-valmennus OULU

Tapahtumat


Laskettelupäivä Pikku-Syötteellä!

La 24.3 2018
15-29 vuotiaille nuorille

Tapahtuman järjestää Auta Lasta ry yhteistyössä Vuolle Setlementin ja Oulun kaupungin kanssa! Osallistuminen on maksuton, joten varaa paikkasi pian!

Ilmoittautuminen sulkeutuu, kun paikat ovat täynnä. Huom! Jos et saavu paikalle, tai peruutat matkasi ilman syytä, sinulta laskutetaan jälkikäteen reissun hinta (80€).

HUOM! Jos haluat osallistua lautailukouluun, ilmoittudu jo 3.3. mennessä! Jos et tarvitse opetusta, ilmoittaudu 15.3. mennessä!

Ilmoittautuminen: Ilmoittaudu alla olevasta linkistä tai puhelimitse Niina Jääskeläiselle 044 562 9802.
Lisätietoja: veturointi@autalasta.fi, 044 562 9802

Ohjelma:
9:00 Bussi lähtee Oulun linja-autoasemalta (eväät autossa)
11:00 Perillä Pikku-Syötteellä!
Laskettelua, lautailua (välinevuokraus kuuluu pakettiin)
mäenlaskua, hiihtoa, ulkoilua 14:00 Lounas Hotelli Pikku-Syötteellä
17:00 Lähtö kotiin!
n. 19:00 Perillä Oulussa

Ilmoittautuminen laskettelupäivään Laskettelupäivän pdf-esite

TunneKuva-työpaja nuorille Oulussa!

Tule tutustumaan omaan identiteettiisi ja ajatuksiisi TunneKuvan avulla. Lempeässä ilmapiirissä pääset käsittelemään ajatuksia, tunteitasi, toiveitasi valokuvan avulla. Kokenut valokuvaaja ja TunneKuva-menetelmän kehittäjä Martu Väisänen ohjaa sinut kuvan maailmaan. Tapaamiskerroilla otetaan uusia vahvistavia kuvia ja tehdään tehtäviä vanhojen ja/tai uusien kuvien pohjalta.

Tapaamiset pidetään Kumppanuuskeskuksessa (kansankatu 53, 90100 Oulu) 12.3, 19.3 ja 26.3 klo 17-20

Työpaja on osallistujille maksuton ja tapaamiskerroilla on tarjolla jotain pientä naposteltavaa. Ilmoittautumiset 1.3 mennessä osoitteessa alla olevan linkin kautta tai puhelimitse 044-5629802 tai sähköpostitse veturoint[at]autalasta.fi

Ilmoittautuminen Tunnekuva-työpajakurssille Tunnekuva-työpajakurssin pdf-esite

Yhteystiedot


OULU


Kumppanuuskeskus, Kansankatu 53, 1 krs 90100 OULU

veturointi-tiimi

Veturointi Oulu: Mervi, Anna-Stiina, Anni ja Niina. Kuva: Oulun kaupunki/Sirpa Tarkkinen

Mervi Väisänen, projektipäällikkö
mervi.vaisanen[at]autalasta.fi
puh. 044 5629805

Anna-Stiina Effe, projektisuunnittelija
anna-stiina.effe[at]vuolleoulu.fi
puh. 0400 832 344

Niina Jääskeläinen, kokemusohjaaja
puh. 044 5629802

Anni Vaittinen, kokemusohjaaja
Puh. 044 5629824
veturointi[at]autalasta.fi

TURKU


Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3 20700 TURKU

Hanna Oikarinen

Veturointi Turku: Hanna Oikarinen. Kuva: Terhi Hytönen

Hanna Oikarinen, projektisuunnittelija
hanna.oikarinen[at]autalasta.fi
puh. 044 5620011